keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Krampit kuriin ja energiaa Jaksamisjuomasta



Kuuntelin juuri äänikirjana Tarja Virolaisen kirjan "Juoksijan sielu", siellä o
li paljon puhetta urheilujuomista ja itsekin olen niitä käyttänyt. Suurta valaistumista en ole kokenut erilaisten jauheiden kohdalla ja olen  törmännyt myös siihen että juoma käyttäytyy siten että sitä on mahdoton saada lötköpullosta ulos, eli kovettuu köntiksi, vaikka on aluksi sulanut veteen.

Viimekesänä kokeilin Jaksamisjuomaa urheilujuomana ja yllätyin positiivisesti. Minulle mieluisan makuista ja vatsaystävällistä. Juoksukin kulki hyvin ja vessahätä ei yllättänyt niin usein kuin yleensä.
Jussia en saanut viime kesänä innostumaan tuotteesta, koska oli tulossa Nizza-Cannes maraton ja ymmärrän kyllä että mitään uutta ei halua pilaamaan omaan juoksuaan. Jussi kuitenkin kärsi kovasti öisistä krampeista juoksun ja treenamisen jälkeen. Magnesiumia kului aikamoinen määrä. Itse käytin Jaksamisjuomaa Nizza-Cannes maratonin 20 km juoksussa ja juoksu kulki hyvin. Tankkasin sillä myös ennen juoksua noin viikon ajan. Krampeista en kärsinyt missään vaiheessa treenaamista, enkä juoksutapahtumassa.

Tälle kesälle aloitimme yhteistyön Masajo Oy:n kanssa ja heidän tuotteensa Jaksamisjuoma, sekä Jaksamismineraali tuntuvat meistä molemmista todella hyviltä. Tämän kesän helteissä on jaksanut treenata ja Jussin krampit ovat kadonneet kokonaan.

Ennen treeniä tankkaamme Jaksamisjuomaa ja treenin aikana sitä on mukana vesipullon lisäksi. Lyhyemmällä lenkillä olemme käyttäneet pelkkää jaksamisjuomaa. Pelkkä vesi tekee minulle sen että se jää helposti hölskymään suolenmutkaan, eikä imeydy kunnolla. Jaksamisjuoman kanssa sitä ongelmaa ei ole ollut. Imeytyy hyvin, mutta ei juoksuta vessassa. Jaksamisjuoman yksi hyvä ominaisuus on siinä että että se imeytyy nopeasti, mutta luovuttaa energiaa hitaasti.
Lenkin jälkeen nautimme vielä Jaksamisjuomaa, jotta sen palauttavat ominaisuudet pääsevät vaikuttamaan.



Makuina Jaksamisjuomassa on vanilja ja gingerMAGA. Viime kesänä tutustuin gingerMAGA makuun ja nyt olen käyttänyt vaniljan makua. Kumpikin on maultaan mieto ja helposti nautittava. Makua tosin voi säädellä sen mukaan miten vahvasta tykkää. Jussi ihastui ginger MAGAAN ja minä tykkään nyt pehmeämmästä vaniljasta.

Tuote on Testinglabin KlikKlik testaama ja palkittu vuoden 2018 urheilujuomavalmisteena. Molemmat maut on testattu ja todettu doping vapaiksi. Meidän kohdalla tätä ongelmaa ei ole, koska tuskin koskaan joudumme doping testiin. Tiedoksi kuitenkin niille joita tämä asia koskee.

Jaksamisjuoma sisältää energiaa 359 kcal/100g, Masajon intiaanisokeri-täysruokosokeria, Bolivian ruususuola-kristallisuola, macajauhe, inkiväärijauhe (vaniljan maussa lakristijauhe, vaniljajauhe). Tuotteessa on hyvin imeytyvät hiilihydraatit ja mineraalit.

Isäni, joka vielä 76-vuotiaana liikkuu aktiivisesti (rullahiihtää, pyöräilee ja mökillä ollessaan soutaa joka aamu tunnin lenkin) halusi myös kokeilla Jaksamisjuomaa. Tähän asti hän on käyttänyt HartSporttia niin kauan kuin jaksan muistaa. Sieltä tuntemuksia odotan vielä, mutta ensifiilis kuitenkin oli hyvä. 

Jaksamismineraali on valmistettu Bolivialaisesta ruususuola-kristallisuolasta ja on miellyttävää nauttia lenkin aikana. Kielen alle laitettuna liukenee helposti ja pitää pitkällä lenkillä kehon suolatasapainoa yllä. Jaksamismineraali on pakattu pieneen purkkiin, joka kulkee helposti mukana lenkeillä ja juoksutapahtumissa.


Jaksamisjuoma on kotimainen tuote ja valmistetaan myös suomessa. Monet urheilijat ovat tuotetta kehuneet jo yli 10 vuotta. Tuote saatavissa nykyään myös ravihevosille. 

Jaksamisjuomassa yhdistyvät veden, kristallisuolan ja täysruokosokerin parhaat ominaisuudet:  Vesi antaa nestettä keholle. Kivennäisrikas kristallisuola paikkaa suolojen tarvetta, ylläpitää optimaalista nestetasapainoa ja ennaltaehkäisee lihaskramppeja. Täysruokosokeri eli intiaanisokeri antaa pitkäkestoisen energianlähteen (lähde: kauppasuomi.fi lue tästä)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjaamisella motivaatiota treeniin

  Talvi on tullut tänne eteläänkin ja täytyy tunnustaa että lumi ja pakkanen ei ole meidän kummankaan suosikkeja. Ulkona on kaunista, mutta ...