sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Haasteellinen matalasykkeinen juoksu


 Hei taas. Edellisestä postauksesta on taas vähän liian pitkä aika, mutta näin peruskuntokaudella ei oikein ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Piti vähän miettiä että mistä sitä kirjoittaisi ettei kirjoita aina vain samoista treeneistä viikko toisensa perään. Päätin kirjoittaa siitä kuinka vaikeaa minulle on matalasykkeisen pitkän lenkin tekeminen.



Otin nyt tavoitteeksi itselleni juosta pitkät lenkit sykkeen mukaan, enkä kilometrien mukaan, niinkuin tähän asti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pitkät lenkit ovat erittäin hitaita, jotta sykkeet pysyvät alhaalla. Jo aiemmissa  juoksuohjelmissa on valmentaja laittanut pitkät lenkit tehtäväksi kevyinä pk lenkkeinä. Aina vain edelle on mennyt ajatus siitä, että pitkä lenkki pitää olla mahdollisimman pitkä kilometreissä, nyt pitää saada ajatus siihen että pitkä lenkki on pitkä ajallisesti ja kilometreillä ei ole väliä. Täytyy tunnustaa että minulle se, että 10 km:n matkaan menee 1h30min on ollut todella vaikea ajatus. Matallilla sykkeillä juokseminen on vaikeaa ja tuntuu että kropalle ja etenkin jaloille raskaampaa kuin vauhdikkaampi juoksu. Vartalon tuki on raskasta pitää yllä ja helposti juoksu menee laahustamiseksi. Kokoajan saa olla muistuttamassa itseään siitä että juoksuasento pysyy hyvänä ja askel reippaana, sekä hartiat rentoina. Vaikeaa pitää askelta reippaana, kun täytyy himmailla vauhtia, se on jaloille raskasta. Ehkäpä tekniikkani ei ole aivan kunnossa tai sitten on vain liikaa liikkuvia osia.



Kaksi pitkää lenkkiä matalalla sykkeellä on nyt takana ja yllättävän hyvin olen saanut mieleni hillittyä etten ole lähtenyt kiihdyttelemään, vaikka kilometrit kertyy hitaasti. Viikkojen aikana pitkien lenkkien lisäksi on tehty maksimikestäsyystreeniä ja vauhtikestävyystreeniä, sekä juoksijan voimatreeniä. Lyhyempien kevyiden lenkkien lisänä on koordinaatioita ja lyhyitä vetoja.


Hitaalla vauhdilla ehtii myös 
katsella ympärilleen. Tässä
Mätäjoki Pitäjänmäessä.


Laitoin facebookin erääseen juoksuryhmään päivityksen pitkän ja hitaan lenkin vaikeudesta. Siellä muutama muukin oli samaa mieltä kanssani että hidas lenkki on vaikeaa ja juoksutekniikan ylläpitäminen haastavaa. Tuli ehdotuksia esimerkiksi sauvakävelystä, joka onkin hyvää, matalasykkeistä treeniä. Mä en vain koe sitä mielekkäänä, vaikka olenkin ostanut sauvat tänä syksynä. Pitäisi varmaan alkaa totutella siihenkin.

Tänään kävimme juoksemassa Esport Arenalla, koska oli niin älyttömän huono sää. Juoksin pitkän lenkin ja ehdottomasti alhaisilla sykkeillä. Aika haastavaa oli pitää mieli rauhallisena ja jatkaa omaa vauhtia, kun triathlonisteja meni ohi oikealta ja vasemmalta. Nämä hitaat lenkit ovatkin oikeita mielen hallinnan harjoituksia. 


Seuraavaan postaukseen laitan enemmin viikottaisista treeneistä, jotta tulee niitäkin hiukan käytyä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjaamisella motivaatiota treeniin

  Talvi on tullut tänne eteläänkin ja täytyy tunnustaa että lumi ja pakkanen ei ole meidän kummankaan suosikkeja. Ulkona on kaunista, mutta ...