torstai 20. elokuuta 2020

Yksin ja yhdessä ystävien kanssa

Kuva: Elina T
 

Viime kertaisen postauksen jälkeen, joka oli aikamoinen valitusvirsi, olen jatkanut treenejä omaan tahtiin kehoa kuunnellen. Sain paljon tsemppiviestejä lukijoilta, joten iso kiitos niistä kaikista.

Kuluneella viikolla olen tehnyt PT:n kanssa yhdessä katsottuja lihaskuntotreenejä. Täytyy sanoa että niitä kun kunnolla tekee niin lihakset saavat kyytiä ja sen kyllä huomaa seuraavana päivänä.




Viikko on pitänyt sisällään myös kevyitä lenkkejä. Olen juossut pitkiksen lähinnä ajallisesti, en niinkään kilometrejä keräillen. Puolentoista tunnin lenkki oli vain 10 km, joten hissukseen on menty ja kaikki ylämäet kävellen. Siinä tulee hyvää matalasykkeistä peruskuntotreeniä. Muut lenkit ovat olleen 5-8 km. Hengitys ei ole vieläkään normaalia, joten en uskalla nyt rehkiä vaan juoksen siten kun itsestä parhaalta tuntuu. Juosta kuitenkin täytyy ettei ihan kunto rapistu ja pysyy jonkinlainen aineenvaihdunta päällä.




Tein myös yhden vetotreenin kentällä. Juoksin 1min vetoja 5 kertaa, kävelypalautuksilla. Kovemmassa treenissä hengityskin kulki ihan yllättävän hyvin.



Mitäs juoksuharrastus olisi ilman ihania juoksukavereita, joita olen tämän harrastuksen myötä saanut. Viime lauantaina juostiin Masokistin unelma - kisa, jossa osallistujat juoksevat 100 km. Kävin siellä kannustamassa Merituulia eli Juoksujalkavipattaa-blogin kirjoittajaa. Pikaisesti sain kannustettua myös Päiviä. Merituulin kanssa juoksin kaksin yhden kierroksen, kun matkaa oli takana jo yli 80 km. Toiselle kierrokselle tuli mukaan myös Elina ja juoksimme yhdessä Merituulia kannustaen. Lisää Merituulin juoksusta voit lukea TÄÄLTÄ. Siinä on rautainen mimmi.




Tänään kavin kannustamassa Elinaa Cooperin testissä. Elina juoksi hienosti 2600m, vaikka oli aikamoisen lämmin ja aurinko paistoi suoraan juoksijoihin. Elinan Lenkillä-blogin löydät TÄÄLTÄ



Viikkoon on mahtunut myös uusi kiroparaktikko käynti ja edelleen löytyi rintarangasta korjailtavaa ja jumiutuneita kohtia. Hän käsitteli myös selkääni ja tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä että käsittely olisi tehnyt hyvää selälle. Aika näyttää miten sen kanssa käy. 

Vaikka olenkin kaikenlaista ehtinyt viikon aikana tekemään, niin olen myös ottanut vanhoja juoksutapahtumista saatuja buffeja uusiokäyttöön. Kierrätys kunniaan....


Jussi valmistautuu Helsinki Maratonin puolikkaalle. Minä kannustan tällä kertaa. Seuraava postaus onkin sitten todennäköisesti Helsinki maratonin juoksuraportti.

maanantai 10. elokuuta 2020

Vastoinkäymiset vahvistaa, vai vahvistaako?

Blogin kirjoitus on nyt vähän ollut vaikeaa. Omat fiillikset on ollu niin huonot, että en ole saanut mitään  tekstiä aikaiseksi. Olen aloittanut ja pyyhkinyt pois.

Omat tavoitteet on olleet korkealla tai ainakin selvät koko vuoden. On ilmoittauduttu juoksutapahtumiin ja odotettu niitä. No, okei, ne on joko peruttu tai siirretty, mutta jotain kuitenkin on jäljellä. Innolla on odotettu niihin osallistumista, ystävien tapaamista ja mukavaa kihelmöivää jännitystä ja fiilistä.

Mitäs sitten kun kaikki onkin yhtäkkiä vaakalaudalla? Kun näyttää että kovasti odottamasi asiat eivät toteudu. Minä joka olen iloinnut siitä että pystyn ja voin, en yhtäkkiä pystykään. Tulee tyhjyyden tunne, joka valtaa alaa ja vie pois treenaamismotivaation. Ei oikein huvita mikään. Onneksi Jussi on kannustava ja ymmärtävä ja seisoo mun vierellä, vaikka välillä ryven itsesäälissä. Ottaa kainaloon ja lohduttaa.

Kuva: Venla Paunonen


Kaikki tämä murhe on johtunut mun hengitysongelmista, joista olen kertonut jo aiemminkin. Lenkeillä on iskenyt kamala tuska siitä että ei pysty juoksemaan. Olen miettinyt miten käy juoksutapahtumien joihin olen ilmoittautunut. Pitäisi kuitenkin jaksaa juosta kaksi puolimaratoniakin tässä syksyn aikana.

Meidän viisas valmentaja käski ottamaan rauhallisesti ja laittoi viime viikolle minulle vain pari lenkkiä, jotka pitää tehdä erittäin alhaisella sykkeellä, pk:n alarajoilla. Ei tehotreeniä, jotta hengitys vähän helpottuisi. Seuraavalla viikolla sitten yksi helppo hengitystä avaava lenkki ja 1-2 kevyempää lenkkiä. Nyt jo tuntuu että hengitys kulkee helpommin, vaikka olen tehnyt vasta nuo kaksi alhaisen sykkeen treeniä. Lisäksi olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon rintarankaa avaavaa venyttelyä ja töissä taukojumppaa. Epäilen hengitysongelmien syyksi jumissa olevaa rintarankaa.



Talven tuloon aloitimme valmistautumisen eilen, eli sunnuntaina. Kävimme tapaamassa PT:tä, joka suunnittelee meille juoksijan salitreenin talven ajaksi. Eilisellä käynnillä kävimme kuitenkin vielä läpi liikkeitä, joita voisi tehdä tässä meneillään olevan juoksukauden aikana joko salilla tai kotona. Uusi tapaaminen on syksymmällä, kun juoksukausi alkaa olla ohi ja siirrymme enemmin salitreeniin juoksun ohella. Ensi kesäksi todella tarvitsee saada lisää voimaa jalkoihin ja vaikka juoksussa ei niin kamalasti käsissä voimaa tarvitakkaan, niin haluaisin vähän nättiä muotoa myös käsivarsiin.


Huomenna olen menossa kiropraktikolle, jospa hengitysongelmani ratkeaisi siellä. Verikokeissa kävin omalla kustannuksella yksityisessä labrassa ja sieltä ei löytynyt mitään hälyttävää. Ferritiinitkin ovat kunnossa. Omalla kustannuksella siksi, etten malta odottaa lääkäriin pääsyä, jotta saan jotain vastauksia. Lääkäriaika julkisella puolella vasta kuun lopussa.

Henkisesti on ollut nyt aika rankkaa tämä aika, etenkin kun kyse ei ole siitä ettenkö haluaisi juosta. Nyt kuitenkin hengitys on ollut helpompaa pari päivää ja se tuo taas luottamusta siihen, että vielä tässä juostaan ne puolimaratonit joihin olen ilmoittautunut. Olen onneksi sitkeä tyyppi, vaikka välillä itsesäälissä ryvenkin. Ja onneksi mulla on maailma paras puoliso, joka tukee ja lohduttaa.

Yks juttu vielä. Koko kesän olen odottanut että mun Mustasilmäsusanna alkaisi kukka ja nyt vihdoinkin se sen teki, joten eiköhän treenihommissakin suunta ala olla taas ylöspäin.



tiistai 28. heinäkuuta 2020

Yhden pitkiksen tarina

 
Juoksin 7.5. omatoimi puolimaratonin hetken mielijohteesta. Juoksu vaan kulki ja tuli olo että puolikas olisi mahdollinen saavuttaa.
Tästä omasta pystymisestä innostuneena pyysin valmentajalta että laittaisi meille kunnon pitkiksen treeniohjelmaan. Halusin tietää miltä oikeasti pitkä lenkki tuntuu, olenhan treenaamassa maratonille.
Venla laittoikin näitä pitkiksiä meille usean viikon ohjelmaan kaksi. Ensimmäinen meni helteiden takia ohi, koska juuri sillä viikolla oli kesän kuumimmat ajat. Eihän sitä nyt voi helteessä tottumaton juosta, vai voiko tai kannattaisiko, Honolulussa taitaa olla aikamoinen helle.



 
Treeniohjelman toinen kunnon pitkis oli 30 km ja olisi pitänyt juosta viime lauantaina. Tein treeniohjelman niin kuin Venla oli sen suunnitellut, jossa valmistaudutaan pitkään lenkkiin. Lyhyitä juoksutreenejä, jotta aineenvaihdunta pysyy liikkeellä, mutta ei saa rasittaa kehoa liikaa. Lisäksi hyvät liikkuvuustreenit päälle.
 
Tiesin jo etukäteen että lauantaina en pitkistä tekisi, mutta perjantaina työmatkajuoksuna se menisi. Työmatkaa tulee juosten 14,8 km ja mietin että voisihan tuota jatkaa sitten pidemmällekin. Varasin mukaan geelit, juomat ja muut systeemit. Lounaaksi söin annoksen pastaa ja välipalaksi banaania ja riisikakkuja. Tankkasin työpäivän aikana Jaksamisjuomaa KLIKKLIK. Aamun aloitin hierontatuolissa ja uudestaan vielä ennen lenkkiä. Työpäivänkin suunnittelin niin että pääsen aikaisin lähtemään kotiin. Todellisuudessa lähdin vain noin 30 min etuajassa.
 


Matka kulki kivasti ja tällä kertaa päätin juosta ihan teitä pitkin, koska viime kerralla, kun oikaisin puiston kautta, jouduin palaamaan takaisin tien ollessa poikki veden nousun takia. Kirkkojärvi oli noussut tielle. Alkumatkasta oli vielä se ajatus että teen jonkin ylimääräisen lenkin, jotta saan pidemmän lenkin kuin normaalin työmatkan.
 
Päätin juosta eri reittiä kuin mitä yleensä mun työmatka on ja menin asuinalueen kautta jossa olen ennen asunut. Juoksu on hyvä tapa katsastaa paikkoja ja nyt huomasin että uusia taloja ja teitä on tullut paljon vanhoille kotikulmille. Täytyy joskus käydä tutustumassa mihin uudet tiet vievät.



Ajattelin että juoksen puiston läpi ja sillan poikki kotia kohti, mutta kuinka ollakaan taas tuli pidennys matkaan. Silta oli remontissa  ja jouduin kiertämään toisen sillan kautta. Tällä kertaa matka lisääntyi kuitenkin vain muutaman 100 metriä.




Puolessa välissä lenkkiä vielä ajattelin että teen ylimääräisen kierroksen jostain, että tulee oikeasti pitkä lenkki. Kodin lähestyessä päätin kuitenkin mennä suorinta tietä kotiin. 
Matkaa oli jäljellä vielä n. 3 km, kun alkoi pikkuinen sade. Mietin että täytyy kiristää vauhtia, jotta en kastu. Nyt viimeistään päätös juosta kotiin ilman lisälenkkiä vahvistui. Kotiin päästyäni olin iloinen siitä että pystyin juoksemaan lähes koko matkan pk-sykkeillä. Kertaalleen sykkeet nousivat, kun innostuin ohittamaan toista juoksijaa. Se on mulle niin harvinaista herkkua. Yleensä minut ohitetaan. Matka taittui n. 10 min nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla huhtikuussa. Jälkeenpäin ajatellen työmatka juosten tuntuu kerta kerralla helpommalta.

Juoksetko sinä työmatkoja ja kuinka pitkiä lenkkejä niistä tulee?

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Viime viikon treenit pikaisesti


Aloitimme kerrankin viikon treenit maanantaina. Yleensä aina menee tiistaille tai keskiviikolle viikon eka treeni.

Maanantain lenkki oli minulla kevyt PK-treeni 7,81 km. Alku kulki hyvin ja aika kevyesti. Puolessa välissä lenkkiä alkoi hengityksen kanssa ongelmat ja oli pakko kävellä paljon. Minulla on ollut viime aikoina ongelmia hengityksen kanssa, kun tuntuu että ahdistaa juostessa todella paljon.
Laitoinkin kyselyä parviälylle Facebookiin juoksuryhmään ja sieltä tuli oikein hyviä ajatuksia siitä mikä hengitysahdistuksen voisi aiheuttaa. Yksi johon suhtaudun todella vakavasti on rintalastan jumit. Olen nyt ahkerasti venytellyt rintalastaa ja Jussi on hieronut selän jumeja. Nyt tuntuu että se olisi jopa auttanut jonkin verran. Lääkäri aika on toki varattu ja aion pyytää veriarvojen mittausta ja puhellustestejä. Kiropraktikko on seuraava osoite, johon ajattelin mennä. Jos lukijoissani on kiropraktikko joka haluaa somenäkyvyyttä niin olen valmis yhteistyöhön. Kannattaa olla yhteydessä.




Tiistaina oli vuorossa VK-treeni ja sen olemme viime aikoina tehneet Myyrmäen urheilukentällä. Juoksu sinne on juuri sopiva lämmittely ja sieltä pois menee loppuverkasta. Viikon VK treeninä meillä oli seuraavaa: Minulla 5x2min vedot, 2min kävelypalautuksilla. Jussin treeninä oli 10x1min vedot, 1min kävelypalautuksilla. Kokeilin myös valmentajamme Venlan lajia kävelemällä matalien aitojen yli. Ei minusta enää aituria tule, joten paras pysytellä vain tasaisella.



Hassua että tässä treenissä ei ollut mitään hengitysongelmia, vaikka edellisenä päivänä niitä oli vaikka kuinka paljon

Perjantaina tein pitkän lenkin juoksemalla töistä kotiin. Tankkasin päivän aikana Jaksamisjuomaa ja otin sitä myös juoksuun mukaan veden lisäksi. Oli todella lämmin päivä ja nestettä kului. Jaksamisjuoma on siitä kiva tuote että se vähentää tarvetta käydä WC:ssä lenkin aikana. Nyt lenkkini kesti 2:06:57 ja kilsoja tuli 16,2 km. Yhtään kertaa ei tarvinnut käydä vessassa matkan aikana. Yleensä aina joudun etsimään vessan säästä riippumatta, oli kylmä tai kuuma. Lenkin aikana hengitys kulki ihan ok hyvin. Olenkin nyt joka ilta venytellyt etenkin yläkroppaa.

Tankkauseväät


Kesken lenkin piti kääntyä takaisin, 
kun meinasin joutua uimaan.


Naama punaisena kuumuudesta.

Jussin perjantailenkki oli kevyt PK, 00:55:29 min. Työviikosta väsyneenä ei lenkki kulkenut toivotusti, mutta välillä se vain menee näin.

Eilen eli sunnuntaina oli ohjelmassa omatoiminen lenkki. Päätin että menen tekemään porrastreenin. Otin instagramista HCRD porrastreeni-ohjelman, kirjoitin sen paperille ylös ja lähdin Malminkartanoon. Lämmittelyn ja loppuverkan tein fillarilla. Porrastreeni tuntui oikein hyvältä ja kivalta vaihtelulta. Ilma oli taas tosi lämmin ja hiki valui treenatessa. Hyvä olo kuitenkin jäi. Aion jatkossakin tehdä samaa porrastreeniä. Käytin treeniin vain 40 ensimmäistä porrasta. Niitä menin edestakaisin, enkä suinkaan lähtenyt kipuamaan koko portaikkoa ylösasti. 

Tasajalkahypyt

Askelkyykky

Polvennosto

Muistilappu treenistä

Lämmittelylenkki Lammaslammen ympäri.

Jussi teki kympin lenkin ja juoksu kulki hyvin. Vaikka olikin takana työviikonloppu, niin olo oli vähemmin väsynyt kuin aiemmin viikolla.

Tässä meidän viime viikon treenit. Minä jatkan rintalastan venyttelyä ja availua, jos saisin sillä hengitysongelmat kuriin. Lääkäriin toki menen myös. Tästä on taas hyvä jatkaa uuden viikon treeneihn.


maanantai 13. heinäkuuta 2020

Syksyn tulevat tapahtumat ja viikon treenit



Kesäloma on nyt takana päin, mutta onneksi kesä ei vielä ole. Hyviä treenikelejä on vielä luvassa pitkän aikaa ja nythän niihin taas on syytä paneutua, kun loppuvuoden juoksutapahtumat alkavat olla päätetty.
Jussin kanssa ollaan vähän eri linjoilla osallistumisista, mutta eipä sitä tarvitsekaan aina mennä kuin paita ja peppu samoissa tapahtumissa.
 
Tapahtumat on päätetty, mutta vielä ei olla kaikkiin ilmoittauduttu.
Minä aloittelen juoksutapahtumista 15.8.  Haaga Runin 10 km lenkillä. Yhdessä mennään 29.8. Midnigh run virtual, vaikka ei välttämättä yhtämatkaa.
Jussi on ilmoittautunut 22.8. Helsinki Maratonille ja mä huomasin että olen unohtanut ilmoittautua. No se ei tässä tapauksessa haittaa, koska todennäköisesti käy niin että ei päästä sinne juoksemaan. On tulossa siihen muuta tärkeämpää tekemistä.

HHM:iin ollaan ilmoittauduttu jo aikoja sitten ja siellä juostaan kumpikin puolimaraton.
Aluksi oli molemmilla tarkoitus osallistua 3.10. HCRD:in, mutta Jussi muutti mieltään. Nyt näyttää siltä että vain minä osallistun ja senkin teen vain siksi että pääsen nauttimaan tapahtuman tunnelmasta. Tuohon tapahtumaan en ole vielä osallistunut. Tarkoituksena on hölkötellä siellä 5 km. Ilmoittautuminen tosin on vielä tekemättä.
Vantaan Maratonilla 10.10. sitten juostaan taas kumpikin puolimaraton, vaikka epäilinkin itseäni pystynkö siihen. Valmentaja Venla kuitenkin oli sitä mieltä että voin osallistua puolikkaalle ja se varmasti menee hyvin läpi, joten päätin että juoksen sielläkin puolikkaan.

Tällä hetkellä on 5 tapahtumaa, joihin ollaan ilmoittauduttu yksin tai yhdessä. Minulla on jonkin verran ongelmia hengityksen kanssa, joten katsotaan miten nuo juoksut menevät. En kuitenkaan jää tuleen makaamaan ja anna periksi, vaan parhaani teen juoksun eteen.
Olisi kiva tavat teitäkin lukijani näissä tapahtumissa. Tulkaa moikkaamaan jos satutte näkemään meidät.

Viikon treeneistä sen verran että tällä viikolla ollaan treenattu ahkerasti ja käyty kaksi kertaa juoksemassa ryhmässä.

Tiistaina juoksin kevyesti 7,5 km ja lihaskuntotreeniä päälle. Olen nyt pyrkinyt ainakin kerran viikossa tekemään lyhyemmän lenkin jälkeen myös lihaskuntoa. Venyttelyä teen kun satun muistamaan. Sitä pitäisi tehdä enemmin, paljon enemmin.




Torstaina kävimme tekemässä vauhtileikittelyä Myyrmäen urheilukentällä. Mulla treeniohjelmassa oli lämppä 2km+10x1min vk vedot 1min kävelypalautuksin+loppuverkka 1 km.
Jussilla oli samat matkat lämppänä ja verkkana, mutta vk treeninä oli 5x2min vk vedot, 2min kävelypalautuksilla. Treeni kulki hyvin ja jäi hyvä olo pitkäksi aikaa.
Illalla vielä lähdimme Helsinki Social Runnersin järjestämälle lenkille. Osallistuimme kaikkein hitaimpaan ryhmään, jossa juoksimme ja välillä kävelimme. Matkaa kertyi 7,58 km ajassa 58min 59 sek. Hyvä lenkki oli sekin, vaikka aamun vk vedot meinasivat jo loppumatkasta painaa jaloissa.







Sunnuntaina vielä kävimme @juoksujalkavipattaa järjestämällä kevyellä 10 km lenkillä Salmen ulkoilualueella. Tällä kertaa Sirukin pääsi lenkille mukaan ja hienosti Siru jaksoikin juosta koko matkan. Kävelimme toki jonkin verran ja Siru sai myös uida järvessä. Kiva lenkki oli kivassa porukassa. Suosittelen näitä yhteislenkkejä.





Kirjaamisella motivaatiota treeniin

  Talvi on tullut tänne eteläänkin ja täytyy tunnustaa että lumi ja pakkanen ei ole meidän kummankaan suosikkeja. Ulkona on kaunista, mutta ...